Kalavesien kunnostus - Uusimaa

Hirvihaaranjoki (Mäntsälänjoki, Mustijoki) saa alkunsa Sulkavanjärvestä, joka sijaitsee Mäntsälän kunnan pohjoisosassa lähellä Kärkölän rajaa. Joki virtaa Mäntsälän, Pornaisten ja Porvoon kautta ja laskee mereen Kilpilahden kohdalla Porvoossa. Hirvihaaranjoen pituus on n. 78 kilometriä. Anttilan pohjapadolla valuma-alue on n. 257 km².

Hirvihaaranjoen järjestelytyön tarkoituksena oli vähentää tulvahaittoja Hirvihaaranjokeen rajoittuvilla peltoalueilla. Järjestely-yhtiö perustettiin 21.7.1965 ja työ toteutettiin valtion työnä Helsingin vesipiirin toimesta pääasiassa vuosina 1969–1978. Järjestelytyön yhteydessä rakennettiin 7 pohjapatoa turvaamaan riittävä aliveden aikainen vedenkorkeus. Pohjapadot toteutettiin pääasiassa luonnonkivistä rakentamalla.

Anttilan pohjapadossa on savesta rakennettu sydänosa, jonka päälle on muotoiltu kivistä, louheesta ja murskeesta V-mallinen padon harja ja luiskat. Pohjapadon harja oli alkuperäisen suunnitelman mukaan 35 metriä leveä ja reunat olivat 20 cm korkeammalla kuin keskiosa. Jäät ja tulvat olivat rikkoneet alaluiskan pintaa siirtäen kivimateriaalia luiskan alareunaan. Kivien siirtymisen takia padon harjalle ja alaluiskaan oli muodostunut kalojen kulkua rajoittavia alueita. Luiskan alaosaan siirtyneet kivet ohjasivat vettä pohjapadon alapuolisia rantapenkkoja vasten aiheuttaen penkkojen sortumia ja syöpymistä etenkin tulva-aikana.

Anttilan pohjapadon kunnostuksessa soraistettiin padon harjan yläpuolinen luiska kalojen kutualueeksi. Tämän jälkeen toteutettiin alaluiskan kiveykset lähtien alavirrasta ylävirtaan päin. Padon harjaa ei muutettu. Pohjapadon alaosa muotoiltiin pääosin paikalla olevista kivistä ja paikalle tuoduista isommista kivistä. Alaluiskaan tehtiin 4 kivisuistetta siten, että yli 15 cm korkuisia virtauskynnyksiä ei päässyt muodostumaan. Kivisuisteet rakennettiin puolta vaihdellen niin, että suisteet ulottuvat rannasta keskilinjan yli, jolloin alaluiskaan saatiin riittävästi vesialuetta ja suisteiden kohdalla varmistettiin riittävä kalojen nousuun soveltuva vesisyvyys. Kivet asetettiin luiskaan niin, etteivät ne pääse liikkumaan jäiden ja tulvavesien vaikutuksesta.

Saukkojen hajuposti/suojapaikka rakennettiin luonnonkivistä uoman vasemmalle rannalle, jossa oli suojainen ja maapohjaltaan kestävä paikka suojapaikan toteuttamiseen. Suojapaikka sijoitettiin riittävän korkealle penkkaan, jolloin vesi ei pääse tavanomaisella tulvalla huuhtomaan rakennetta. Kivistä muotoiltiin yhdeltä sivulta avonainen kehä, jonka päälle asetettiin laakea kivi. Sisätilan sivut ovat n. 50-80 cm ja korkeus n. 30 cm. Pohjalle levitettiin sorakerros.

Perustietoja Anttilan pohjapadon monipuolistamisesta

• Valmistumisvuosi: 2010
• Pituus: 20 m
• Nousu: 1,25 m
• Miten nousu on porrastettu: 4 suistetta ja virtakiviä
• Pääkynnysten korkeusero: n. 0,3 m
• Mitoitusvirtaama: Koko joen virtaama
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 8 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,2–1 m
• Etäisyys jokisuusta: n. 60 km

Anttilan pohjapadon monipuolistamisessa yhdistyi padon välttämätön kunnostaminen ja uuden ajan tarpeet. Alkujaan tulvasuojelun tarpeita varten rakennetussa padossa kalojen nousu- ja elinmahdollisuudet olivat heikot. Monipuolistaminen paransi näitä mahdollisuuksia. Samalla voitiin auttaa harvinaista eläinlajia – saukkoa – rakentamalla saukoille ns. hajupostipaikka. Saukot tarvitsevat tämänkaltaisia paikkoja keskinäiseen viestimiseen.

Kuvat: Harri Aulaskari

Mustijoen vesilaitospadolla säännöstellään Mustijokea Kilpilahden tuotantolaitosten vedenhankintaa varten. Vuonna 1994 valmistuneen Mustijoen vesilaitospadon kalatien eli Brasaksen kalatien kautta kalat pääsevät kulkemaan padon ohi. Tämä luonnonmukainen kalatie on rakenteeltaan koskea muistuttava ja kalat voivat nousta siinä pienilläkin virtaamilla. Kalatien sisäänkäynti on padon välittömässä läheisyydessä, mistä johtuen jokeen nousevat kalat löytävät helposti kalatien. Kalatietä on käyttänyt ainakin 18 eri lajia mm. nahkiainen, lohi, taimen, ahven, vimpa ja monet muut särkikalalajit.

Perustietoja Brasaksen kalatiestä

• Valmistumisvuosi: 1994
• Pituus: 50 m
• Nousu: 2,5 m
• Miten nousu on porrastettu: 5 kynnystä ja altaissa virtakivi
• Pääkynnysten korkeusero: 0,5 m
• Mitoitusvirtaama: 1,0 m³/s (säännöstelyn ylärajalla)
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 4-5 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,3-1,0 m
• Etäisyys jokisuusta: 2 km

Brasaksen kalatie on rakennettu Mustijoen vesilaitospadon yhteyteen. Vesioikeuden antaman luvan perusteella vuonna 1965 rakennetulla padolla säännöstellään jokea Kilpilahden tuotantolaitosten vedenhankintaa varten. Kalatie sijaitsee joen virtaussuuntaan katsoen oikealla rannalla. Se on rakennettu kivistä luonnonmukaisen epätasaiseksi ja tiivistetty suodatinkankaalla. Nousut on porrastettu ylivirtauskynnyksillä joiden välissä on altaita. Nousujen loiventamiseksi altaisiin on asetettu virtakiviä. Brasaksen kalatie kulkee patopenkereen läpi 15 metriä pitkässä holvirummussa, jonka leveys on 3 metriä ja korkeus 2,5 metriä.

Kalatie on suunniteltu Helsingin vesi- ja ympäristöpiirissä vuonna 1993. Vesi- ja ympäristöpiiri myös toteutti sen. Kalatien kustannusarvio oli 250 000 markkaa, josta vastasivat kalatalousviranomaisen lisäksi Porvoon maalaiskunta, Porvoon seudun kalastusalue ja Mustijoen Vesilaitos Oy. Kunta, kalastusalue ja padon omistaja maksoivat yhteensä lähes puolet.

Kuvat: Pasi Lempinen

Taasianjoki virtaa Itä-Uudellamaalla Lapinjärven ja Ruotsinpyhtään läpi. Ahtaimpien koskipaikkojen perkauksia on tehty Taasianjoella kolmeen otteeseen, 1830-, 1890- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1985 valmistui mittavampi suunnitelma Taasianjoen järjestelytyöstä. Suunnitelma tehtiin paikallisten viljelijöiden aloitteesta. Järjestelytyön toteutti Helsingin vesipiiri eli nykyinen Uudenmaan ELY-keskus 1990–1996 välisenä aikana. Hankkeessa uomaa perattiin, koskimaisia pohjapatoja rakennettiin perkauksesta jääneellä kiviainekselle ja olemassa olevia koskia kunnostettiin. Toimenpidealue ulottui 39 kilometrin matkalle, jolle rakennettiin yhteensä 16 pohjakynnystä ja kunnostettiin neljä koskea.

Vuonna 2008 käynnistettiin suunnitteluhanke, jonka tarkoituksena oli monipuolistaa rakennettuja pohjakynnyksiä vastaamaan luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteita ja parantaa samalla rapujen lisääntymis- ja elinmahdollisuuksia Taasianjoen vesistöalueella. Kunnostuksilla pyrittiin myös monipuolistamaan kynnysten maisemakuvaa ja parantamaan vesistön virkistyskäyttömahdollisuuksia.

Fallforsenin kohde toteutettiin vuonna 2010. Pohjakynnyksessä vesi kulki alivirtaamallakin koko uoman leveydeltä ja kynnysalue oli käytännössä vain kivetty luiska, josta puuttui syvyysvaihtelu. Siksi kynnysalueella oli tarve toteuttaa selkeämpi ja mutkitteleva alivesiuoma, johon virtaama keskittyy pienillä virtaamilla. Pohjakynnyksen alaosaan lisättiin myös kivimateriaalia kynnysalueen loiventamiseksi ja niska-alue soraistettiin taimenelle kelvolliseksi lisääntymisalueeksi.

Erilaisissa perkaushankkeissa kautta maan on tehty lukuisa määrä vastaavan tyyppisiä pohjakynnyksiä, jotka eivät nykyisellään toimi kovinkaan hyvin ekologisesta näkökulmasta katsottuna, mutta joita olisi mahdollista monipuolistaa pienillä toimenpiteillä kalastolle ja ravuille sopiviksi elin- ja lisääntymisalueiksi.

Perustietoja Fallforsenin pohjakynnyksestä

• Valmistumisvuosi: 1994/2010
• Pituus: 30 m
• Nousu: n. 1,4 m
• Miten nousu on porrastettu: harjakynnys ja virtakiviä
• Pääkynnysten korkeusero: vain virtakiveystä
• Mitoitusvirtaama: koko joen virtaama
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 2-5 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,2–0,7 m
• Etäisyys jokisuunnasta: 30 km

Kuvat: Harri Aulaskari, Tero Taponen

Ingarskilan myllypato on rakennettu 1919 ja vettä käytettiin myllyn ja raamisahan toimintaan vuoteen 1968 asti. Vuonna 1988 valmistuneen ensimmäisen kalatieversion (betoniraput) kautta kaloilla oli sopivissa virtaamaolosuhteissa mahdollisuus nousta padon ohi. Kalatien toimivuutta parannettiin vuonna 1999 laittamalla kiviä kalatiehen, mutta kivet olivat liikkuneet ja kalatien toiminta ei ollut paras mahdollinen. Siksi vuonna 2003 tukikiviä ankkuroitiin paikalleen ja kiveystä täydennettiin samassa yhteydessä kun kalatien alapuolista aluetta kunnostettiin. Kunnostuksen jälkeen kalat ovat voineet nousta kalatien kautta pienempiä virtaamia lukuunottamatta. Kalatiehen on käytettävissä koko joen virtaama, joten jokeen nousevat kalat löytävät helposti kalatien. Viimeisimmän kunnostuksen jälkeen yläpuolisilla lisääntymisalueilla on havaittu vuosittain taimenen luonnonlisääntymistä ja merestä nousseita suuria meritaimenia.

Myllykosken pato oli käytännössä ainoa todellinen nousueste Ingarskilanjoessa ja kalatie avasi vaellusyhteydet mereltä latvoille asti. Myllykosken kalatie oli ensimmäinen viranomaistyönä toteutettu kalatierakenne Uudellamaalla. Ingarskilanjoessa on oma meritaimenkanta, joka on erittäin arvokas.  Kalatien kautta meritaimenet pääsevät hyödyntämään padon yläpuolisia lisääntymisalueita, jonne taimenet eivät pitkään aikaan päässeet vaeltamaan.

Perustietoja Ingarskilanjoen myllypadon kalatiestä

• Valmistumisvuosi: 1988/1999/2003
• Pituus: 20 M
• Nousu: n. 1,5 m
• Miten nousu on porrastettu: 5 betonikynnystä ja virtakiviä
• Pääkynnysten korkeusero: 0,3 m
• Mitoitusvirtaama: Koko joen virtaama
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 5 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,2–0,7 m
• Etäisyys jokisuunnasta: 13 km

Kuvat: Harri Aulaskari

Keravanjoki on Vantaanjoen pisin sivuhaara, jonka pituus on 65 km. Se alkaa Hyvinkään Ridasjärvestä ja yhtyy Vantaanjoen pääuomaan Helsingin ja Vantaan rajalla noin 6 km ennen merta. Kaukaksen padolta on Vantaanjokeen matkaa 56 km.

Kalatie toteutettiin luonnonmukaisena ratkaisuna Kaukaksen padon oikean rannan kautta. Kalatien putouskorkeus on n. 3,8 m ja kokonaispituus n. 75 m keskikaltevuudella 5,4 %. Patopenkereen päällä menevän tien alitus tehtiin siltaelementtinä, jonka halkaisija on2000 mm ja pituus 12 m. Kalatiehen tehtiin betonirakenteinen sulkurakenne. Patoaukon leveys on kaksi metriä ja kynnyskorkeus on +64,50 m. Kynnyksen pohja muotoiltiin V-malliseksi siten, että reunat nousevat molemmilla sivuilla 0,10 m. Patoaltaan vedenkorkeudella +64,80 m kalatien virtaama on n. 0,4 m3/s. Kalatien varsinaiset kynnykset tehtiin kivirakenteisina osittaisina rakovirtaus- ja ylisyöksykynnyksinä siten, että pienillä virtaamilla vesi keskittyy rakoon ja suuremmilla virtaamilla virtaus tapahtuu koko kynnyksen leveydeltä. Kynnysten leveydet ovat keskimäärin 2,5 m. Kynnysten väliin asennettiin erillisiä kiviä virtauksen ohjaamiseksi ja suojakiviksi kaloille. Kynnysten alapuolelle toteutettiin vähintään 0,5 metriä syvät altaat. Kalatien sulkurakenteen yläpuolisen uoman vedenjohtokapasiteetti säädettiin uomaa kiveämällä sellaiseksi, että virtaamavaihtelut kalatiessä ovat mahdollisimman pienet. Sulkurakenteen aukon sivuille upotettiin U-teräkset settiuriksi. Settiparrujen paksuus on 100 mm.

Kunnostuksen jälkeen kalat ovat voineet nousta kalatien kautta pienempiä virtaamia lukuunottamatta. Kalatien suuaukko sijaitsee n. 20 metriä padolta alavirtaan ja suuaukon kohdalla on aseteltu kiviä ohjaamaan houkutusvirtaamaa keskelle uomaa. Tulvavirtaamia lukuun ottamatta valtaosa virtaamasta kulkee kalatien kautta, joten jokeen nousevat kalat löytävät helposti kalatien. Kunnostuksen jälkeen kalatiessä on havaittu eri-ikäisiä taimenia ja on todennäköistä, että kalatie toimii vaellusyhteyden lisäksi elinalueena.

Perustietoja Kaukaksen kalatiestä

• Valmistumisvuosi: 2005/2006
• Pituus: 75 m
• Nousu: 3,8 m
• Miten nousu on porrastettu: betonikynnys, 19 luonnonkivikynnystä ja välikiveykset
• Pääkynnysten korkeusero: 0,2 m
• Mitoitusvirtaama: 0,4 m³/s vedenkorkeudella +64,80 m
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 2,5 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,2–0,7
• Etäisyys jokisuunnasta: 56 km

Kuvat: Harri Aulaskari, Juha Kuvaja ja Suomen ympäristökeskus

Perustietoja Kuuskosken kalatiestä

• Valmistumisvuosi: 2008
• Pituus: 137 m
• Nousu: 6 m
• Miten nousu on porrastettu: 12 kynnystä, altaassa virtakiviä
• Pääkynnysten korkeusero: 0,35–0,55 m
• Mitoitusvirtaama: 1,0 m³/s
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 4–5 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla 0,3–0,8 m
• Etäisyys jokisuusta: 8 km

Koskenkylänjoen Kuuskoskessa on vanhastaan ollut pato voimalaitosta ja myllyä varten. Koskenkylänjoen järjestelytyön yhteydessä 1980-luvulla pato on uusittu. Voimalaitostoiminta Kuuskoskella on perustunut Keisarillisen Senaatin päätökseen vuodelta 1880 ja Länsi-Suomen vesioikeuden päätökseen vuodelta 1980. Vesioikeuden vuonna 1995 antaman luvan perusteella Kuuskoskelle on rakennettu nykyinen voimalaitos. Sen rakennusvirtaama on 8 m³/s ja teho 360 kW. Turbiinikoneistoja on kolme: 180 kW, 90 kW ja 90 kW. Vanha voimalaitos ja mylly eivät ole enää käytössä.

Kuuskosken kalatie on rakennettu Kuuskosken uuden vesivoimalaitoksen ja säännöstelypadon yhteyteen. Kalatie sijaitsee joen virtaussuuntaan katsoen oikealla rannalla. Se on luonnonmukainen, koskimainen kalatie. Nousu on porrastettu ylivirtauskynnyksillä joiden välissä on altaita. Nousujen loiventamiseksi altaisiin on asetettu virtakiviä.

Kalatien rakentaminen perustui vuonna 2000 valmistuneeseen Kuuskosken kalataloudelliseen kunnostussuunnitelmaan, jonka Uudenmaan ympäristökeskus teki Uudenmaan TE-keskuksen tilauksesta. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi 14.10.2004 Uudenmaan TE-keskukselle luvan Kuuskosken kalataloudelliseen kunnostamiseen ja kalatien rakentamiseen. Lupa-asiasta valitettiin aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. KHO antoi 31.12.2007 päätöksen, jolla Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupa tuli lainvoimaiseksi ja kalatien rakentaminen oli lopulta mahdollista.

Uudenmaan ympäristökeskus rakensi Kuuskosken kalatien EU:n kalatalouden ohjaukseen suuntaamalla tuella (KOR). Tuen myönsi Uudenmaan TE-keskus. Kalatien rakentaminen vuonna 2008 alkoi toukokuun puolivälissä. Yläkynnyksen viimeistelyä lukuun ottamatta kalatie valmistui syyskuun loppupuolella. Kun yläkynnys viimeisteltiin 8.10.2008, oli kalatie valmis.

Kuuskosken kalatien virtaama tulee vaihtelemaan joen virtaaman ja voimalaitoksen säännöstelyn mukaan. Säännöstelyväli on 0,7 m. Veden johtamista Kuuskosken kalatiehen on rajoitettu kalatien luvassa. Kalatiehen voidaan johtaa vettä runsaammin keväällä huhti-toukokuussa noin kuukauden ajan ja syksyllä syys-joulukuussa enintään kahden kuukauden ajan. Muina aikoina kalatiehen voidaan johtaa pieni läpivirtaus.

Kuvat: Pasi Lempinen, Tero Taponen (ilmakuva)

Hirvihaaranjoki (Mäntsälänjoki, Mustijoki) saa alkunsa Sulkavanjärvestä, joka sijaitsee Mäntsälän kunnan pohjoisosassa lähellä Kärkölän rajaa. Joki virtaa Mäntsälän, Pornaisten ja Porvoon kautta ja laskee mereen Kilpilahden kohdalla Porvoossa. Hirvihaaranjoen pituus on n. 78 kilometriä. Lontoon pohjapadolla valuma-alue on n. 243 km².

Hirvihaaranjoen järjestelytyön tarkoituksena oli vähentää tulvahaittoja Hirvihaaranjokeen rajoittuvilla peltoalueilla. Järjestely-yhtiö perustettiin 21.7.1965 ja työ toteutettiin valtion työnä Helsingin vesipiirin toimesta pääasiassa vuosina 1969–1978. Järjestelytyön yhteydessä rakennettiin 7 pohjapatoa turvaamaan riittävä alivesien aikainen vedenkorkeus. Pohjapadot toteutettiin pääasiassa luonnonkivistä rakentamalla.

Lontoon pohjapadon savesta rakennetun sydänosan päällä on kivistä, louheesta ja sorasta tehty rakenneosa, jonka pinta on muista järjestelyhankkeen padoista poiketen päällystetty n. 20 cm paksuisella betonilla. Erityisen suuria virtaamatilanteita lukuun ottamatta Lontoon pohjapato oli kalojen nousuesteenä. Padon rakenne oli ajan mittaan rapistunut mm. padon läpi suotautuvan veden ja jäiden vaikutuksesta. Betonipintaisen padon alaluiska oli jyrkkä ja alaosastaan pahoin rapautunut. Luiskan juuressa oli runsaasti kiviä, joiden lomitse vesi virtasi jättäen kiveyksen pinnan pääosin kuiville.

Nousureitti suunniteltiin rakennettavaksi siten, että betonoitu patorakenne puhkaistiin sen oikeasta reunasta ja väylä muotoiltiin kulkemaan padon alapuolella oikealta vasemmalle reunalle välittömästi betonipadon alaluiskan alapuolella. Väylä kynnystettiin kivillä niin, että saavutettiin kalojen nousulle riittävän pieni kaltevuus. Työsaumat, oikeanpuoleinen rantaluiska sekä betoniluiskan alapuoli vahvistettiin ja suojattiin kiveyksellä.

Saukkojen hajuposti/suojapaikka rakennettiin luonnonkivistä uoman oikealle rannalle, jossa oli suojainen ja maapohjaltaan kestävä paikka suojapaikan toteuttamiseen. Suojapaikka sijoitettiin riittävän korkealle penkkaan, jolloin vesi ei pääse tavanomaisella tulvalla huuhtomaan rakennetta. Kivistä muotoiltiin yhdeltä sivulta avonainen kehä, jonka päälle asetettiin laakea kivi. Sisätilan sivut ovat n. 50-80 cm ja korkeus n. 30 cm. Pohjalle levitettiin sorakerros.

Perustietoja Lontoon pohjapadon monipuolistamisesta

• Valmistumisvuosi: 2009
• Pituus: 50 m
• Nousu: n. 1,5 m
• Miten nousu on porrastettu: niskakynnys luonnonkivistä ja virtakiviä kynnysmäisinä ryhminä
• Pääkynnysten korkeusero: 0,1–1 m
• Mitoitusvirtaama: Koko joen virtaama
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 2 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,2–1 m
• Etäisyys jokisuusta: n. 64 km

Kuvat: Sampo Vainio ja Harri Aulaskari

Siuntionjoen Sågarsinkosken kunnostus (voimalaitoksen säännöstelypadon purku ja ohitusuoman kunnostus) toteutettiin vuonna 2007. Vaellusesteen poistamisella luotiin Siuntionjoen meritaimenelle mahdollisuus vaeltaa ylävirtaan, jossa sijaitsevat mm. Palojoen koskialueet. Kosken ja sivu-uoman kunnostuksella luotiin itse Sågarsinkoskeen lisääntymisalueita. Sågarsinkosken kunnostus ja padon poisto oli 60. kalan kulkua parantava rakenne Uudellamaalla.

Sågarsinkosken entisen voimalaitoksen pääuoman patoa purettiin noin 7 metriä entisten tulva-aukkojen kohdalta kallioon asti. Lisäksi kalan nousua varten ja elinalueiden lisäämiseksi toteutettiin 290 metriä pitkä luonnonmukainen kalatie padon ohitse. Kokonaisuudessaan uomakunnostuksia tehtiin noin 500 metrin matkalla. Padon yläpuoliselle osuudelle tehtiin vedenohjausrakenteet, jolla kalatiehen purkautuva vesimäärä joen keskivirtaamatilanteessa on n. 1 m³/s (n. 50 % uoman virtaamasta), alivirtaamatilanteessa n. 150 l/s ja ylivirtaamatilanteessa n. 5 m³/s.

Kunnostuksen jälkeen kalat ovat voineet nousta kalatien kautta yläpuolisille lisääntymisalueille. Kalatien suuaukko sijaitsee n. 20 metriä padolta alavirtaan ja suuaukon kohdalla on aseteltu kiviä ohjaamaan houkutusvirtaamaa keskelle uomaa. Kunnostuksen jälkeen kalatiessä on havaittu taimenia ja kalatie toimii vaellusyhteyden lisäksi elinalueena.

Perustietoja Sågarsinkosken kalatiestä

• Valmistumisvuosi: 2007
• Pituus: 290 m
• Nousu: n. 5 m
• Miten nousu on porrastettu: luonnonkivikynnyksiä ja koskimaisen elinympäristön luominen kiveämällä
• Pääkynnysten korkeusero: 0,2–0,4 m
• Mitoitusvirtaama: 1,0 m³ (keskivirtaamalla)
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 4–10 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,2–1 m
• Etäisyys jokisuusta: 18 km

Kuvat: Esa Lehtinen ja Markku Marttinen

Mätäjoen pääuoma saa alkunsa Vantaan kaupungin Kaivokselan kaupunginosan pohjoispuolelta Hämeenlinnan väylän läheisyydestä. Helsingin, Vantaan ja Espoon alueella virtaavan Mätäjoen pääuoma on pituudeltaan 9,1 km. Valuma-alueen kokonaispinta-ala on 24,4 km². Valuma-alueen pinta-alasta vettä läpäisemätöntä pintaa (lähinnä talojen katot ja asvaltoidut pinnat) on 25 %. Mätäjokeen on juoksutettu lisävettä Silvolan tekoaltaasta ja sitä on juoksutettu yleensä toukokuun puolesta välistä syyskuun puoleen väliin asti saakka. Tekoaltaan vesi tulee tunnelia pitkin Päijänteestä ja se lasketaan tekoaltaan juoksutusputkesta aivan Mätäjoen latvoille, Kaivokselassa sijaitsevaan soistuneeseen lampeen. Vesioikeuden luvan mukaan lisävettä saadaan johtaa Mätäjokeen touko-syyskuussa enintään 75 l/s vuorokausikeskiarvona laskettuna. Muina aikoina lisävettä ei saa johtaa.

Talin kastelualtaan pato sijaitsi joen alajuoksulla ja se oli tehty padottamaan vettä joessa, jotta muodostuneesta varastoaltaasta voitiin ottaa riittävästi golfkentän kasteluvettä miltei kaikissa virtaamatilanteissa. Pato muodostui noin 3,5 metriä leveästä ja 1,5 metriä korkeasta aukosta, joka oli suljettu puisilla seteillä. Virtaamatilanteen mukaan settejä avattiin ja suljettiin, millä pyritään pitämään altaan vedenpinta noin tasolla N60+1,40 m. Muuna kuin tulva-aikana settejä aukaistaessa kaloilla ei ollut vaellusmahdollisuutta padon ohi. Koska pato oli huonokuntoinen ja setit vuotivat vettä, toimenpiteeksi esitettiin settipadon poistamista kaikkine rakenteineen ja sen korvaamista pohjapadoilla ja taimenelle sopivalla lisääntymis- ja elinalueella. Työn tilaajana oli Teknos Oy / Vahanen Environment Oy ja kohteen suunnittelusta vastasi Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho. Hankkeen valvonnasta ja luonnonmukaisen toteutuksen ohjauksesta vastasi Uudenmaan ELY-keskus.

Kunnostuksella saavutettiin merkittävä parannus kalojen vaellusmahdollisuuksiin Mätäjoella ja koskialue on todistetusti toiminut lisääntymis- ja elinalueena taimenille.

Perustietoja Talin kastelualtaan kalatiestä

• Valmistumisvuosi: 2013
• Pituus: 30 m
• Nousu: n. 0,8 m
• Miten nousu on porrastettu: 4 pohjakynnystä ja virtakiviä
• Pääkynnysten korkeusero: 0,2 m
• Mitoitusvirtaama: koko puron virtaama
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 1–5 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,2–0,5
• Etäisyys jokisuusta: 0,7 km

Vastaavanlaisia pieniä patoja on valtakunnallisesti erittäin paljon. Kyseinen padon muutos on erinomainen esimerkki siitä, miten vastaavanlaisia kohteita voidaan monipuolistaa. Vesistökunnostusten toteutus vaatii nykyään ja ennen kaikkea tulevaisuudessa muiden toimijoiden huomattavasti nykyistä vahvempaa panosta ja tässä kohteessa toteuttaja osoitti erinomaista aloitteellisuutta ja mahdollisti kohteen muutoksen.

Kuvat: Aki Janatuinen, Harri Aulaskari

Vakkolankoski sijaitsee Porvoonjoessa, Askolan kunnassa. Porvoonjoen valuma-alue Vakkolankosken kohdalla on 1 115 km², josta järviä on 2 %. Virtaamavaihtelut voivat olla hyvin voimakkaita pienestä järvisyydestä johtuen.

Voimalaitoksen lupaehtojen mukaan kalatiehen ja koskialueelle tulee johtaa vettä 0,7 m³/s 1.5.–31.10. välisenä aikana. Vakkolankosken nousukorkeus on 6,8 m ja kalatien yhteispituus on noin 80 metriä. Kalatie toteutettiin ns. hybridikalatienä, josta 4,1 metrin nousu on toteutettu luonnonmukaisena kalatienä (65 metriä) ja yläosan nousu 2,7 m on rakokalatieosuutta (15 metriä). Rakokalatiessä on 14 allasta ja altaiden vedenpintojen ero altaiden välillä on 0,2 m.

Rakokalatien alapuolelle louhittiin kanaali, johon rakennettiin yhteensä 16 luonnonkivistä kynnystä 1,5–3 metrin välein. Joka kolmas kynnys on ns. pääkynnys, joka koostuu kolmesta suuremmasta kivestä ja yhdestä matalammasta laakeasta porraskivestä. Pääkynnysten väleihin kivettiin muodoltaan vaihtelevia lisäkynnyksiä, jolloin yli 0,2 m korkeita vesikynnyksiä ei päässyt muodostumaan. Rakenteita tukevat kivet ankkuroitiin kanaalin pohjaan teräsankkureilla ja osa kivistä voitiin sijoittaa siten, että ne tukeutuvat ankkuroituihin kiviin. Kynnykset toteutettiin pääasiassa luonnonkivistä. Kalatien keskivaiheille louhittiin leveähkö yhtenäinen allas, joka mahdollistaa kalojen levähtämisen nousun aikana.

Vakkolankosken alapuolella ei ole täydellisiä nousuesteitä, mutta kahdella alemmalla voimalaitoksella on vielä tehtävä nousua helpottavia toimenpiteitä nousumahdollisuuksien parantamiseksi. Paikallisten kalojen vaellusta ja kalatien käyttöä on tutkittu Vakkolankoskella VAKI-laskurilla ja todettu, että kalat käyttävät kalatietä. Kun alapuolisen jokiosuuden nousumahdollisuuksia saadaan parannettua, niin Vakkolankosken kalatie mahdollistaa vaelluskaloille nousumahdollisuuden Porvoonjoen ylempiin osiin.

Perustietoja Vakkolankosken kalatiestä

• Valmistumisvuosi: 2009
• Pituus: 80 m
• Nousu: 6,8 m
• Miten nousu on porrastettu: 16 luonnonkivikynnystä ja yläosa betonisena rakokalatienä
• Pääkynnysten korkeusero: 0,2–0,5 m
• Mitoitusvirtaama: 0,6 m³/s
• Vesileveys mitoitusvirtaamalla: 2,5–4 m
• Vesisyvyys mitoitusvirtaamalla: 0,5–1,2 m
• Etäisyys jokisuusta: 20 km

Kuvat: Harri Aulaskari, Tero Taponen ja Olli Jaakonaho